sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Maa ei ole nielaissut

Täällä sitä ollaan, maa ei ole nielaissut allekirjoittanutta. Käsittämätön väsymys sen sijaan on ottanut ylivallan, enkä sen vuoksi tahdo saada tehtyä muuta kuin välttämättömät toimet. Valokuvaaminenkin (ja valitettavasti myös toisten blogien seuraaminen) on nyt jäänyt väsymyksen jalkoihin. Tälläkin hetkellä ulkona olisi mieletön kuvaussää, mutta kun ei jaksa, niin ei jaksa.

Blogi siis ei tokikaan ole tullut tiensä päähän, aion kyllä tästä vielä piristyä ja jatkaa siitä mihin jäin :) Siihen saakka hyvää joulunalusaikaa kaikille!


Kuva vuoden viimeiseltä(?) kuura-aamulta. Taitaa myös olla viimeisimpiä ottamiani kuvia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!