perjantai 15. maaliskuuta 2013

Ihan pihalla

Ihan olin pihalla eilen, täsmällisemmin ilmaistuna takapihalla. Siellä alkavat kuvauskohteet käydä kyllä tosi vähiin, ei saa mistään muusta kuvaa kuin jäästä ja muutamista hassuista oksista. Hieman turhauttaa, kun ei ole ollut nyt mahdollisuuksia päästä minnekään kotipihaa kauemmas kuvaamaan valoisalla aikaa. Mutta eiköhän sekin aika taas koita, viimeistään kun päivät tästä pitenevät.

Mutta että sitä jäätä ja oksaa taas tarjolla, valitan.





Oksistossa alkaa kyllä jo selvästi jotakin pientä tapahtumaa olla havaittavissa. Näin makrokuvassa tapahtuma tosin näyttää suuremmalta kuin mitä todellisuudessa on.




Laitetaan samalla vaivalla kuvia myös tästä eräältä toiselta päivältä. Kuvauksen kohteet noudattelevat tasan tarkkaan samaa linjaa edellisten kanssa.







Katsotaan, jos ensi kerralla olisi vaikka jotakin muuta näyttää!







2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!